lauantai 29. elokuuta 2009

Aku Ankat kuivumassa

Homma jatkuu.

Kirjanselkä tasoitetaan ja liimataan. Liimausten kuivattua kirjanselkä pyöristetään, sitten liimataan harsokangas, jonka liimasin pöljyyttäni jo tuossa vaiheessa kiinni etulehteen. Tiedossa ryttyjä, isoja ryttyjä. Sapettaa tuollainen moka. Ja tuossa on paikallaan jo päänauhakin. Tein sen narusta ja kangasnauhasta, jolla oli sidottu vuonna 1996 saamassani äitiyspakkauksessa ollut harsopinkka yhteen. Onpahan siis kannattanut säilöä tuotakin nauhaa.

Ja tässä on sitten liimattu hylsypaperi paikoilleen. Se on tehty (käyttämättömästä) Pirkka-biojätepussista.

Kansipahvitkin löytyivät kaapista. Ovat 3 millistä kovaa pahvia, peistipahvia, jota ainakin ennen vanhaan käytettiin muun muassa mainostoimistossa. Kansipahvit ja selkäkappaleet on littetty toisiinsa kopiopaperilla. Selkäkangas on ihan oikeaa kirjansidontakangasta.

Kansipaperit tein Aku Ankkojen välissä olleista julisteista.

Ja sitten kirjablokki on liimattu kansiin ja laitettu puristuksiin kuivumaan yön yli. Arvatkaapa hermostuttaako? Kun ensimmäisiä kirjoja sidoin, piti yöllä käydä tarkistamassa, että minkälainen kirja sieltä on tulossa. Lopputulosta kun ei tiedä ennen kuin liimat ovat kuivuneet. Sitten voi ruveta tutkailemaan, miten sivut aukeavat, onko etulehtiin tullut liimatessa pahoja ryttyjä, onko liima tarttunut joka puolelta ja niin edelleen.

Tuossa edessä oikealla on taittoluu. Kun olin ilmoittautunut ensimmäiselle kirjansidontakurssille, kerrottiin tarvikeluettelossa, että tuo taittoluu. Minulla ei ollut aavistustakaan, mikä on taittoluu. No tilasimme kurssilaisille niitä sitten porukalla. Minusta on oikein mukavaa omistaa taittoluu.

ooo

Kuten alussa kerroin, kirjansidonta vaatii hermoja ja tilaa. Näitä kirjoja sitoessa mietin, että homma ei ole sellaista hermojenlepuutuskäsityötä, jota tehdessä voi mietiskellä niitä näitä ja syntyjä syviä. Kun harvakseltaan sitoo kirjoja, pitää ajatuksen pysyä koko ajan siinä mitä tekee, muutoin menee varmasti pieleen. Ja tätä hommaa tekee mielellään rauhassa ja hiljaisuudessa. Jos homma keskeytyy kovin monesti kyselyihin: "Missä meidän pieni punainen pallo on?, Äiti anna rahaa!, Moneltako meillä on ruoka?, Voinko kirjautua tietsikalla tänne yhteen juttuun?, Mustaa pyykkiä pitää pestä ennen lauantaita!", niin äitiparalta meinaa palaa päreet.

4 kommenttia:

  1. Hehtaarihallissa tarvitaan EHDOTTOMASTI oma kirjansidontaosasto! Muuten, minkäslaiset varastotilat teillä on tätänykyä kotosalla, kun sinulla tuntuu olevan säilyneenä äitiyspakkaushommeleita kaiken muun jo aikaisemmin paljastuneen tarpeellisen tavaran lisäksi? Siis hehtaarihalliin tarvittaneen megahetaarin kokoiset säilytystilat kaikelle 'joskus-varmaan-tarvittavalle-tavaralle'.

    VastaaPoista
  2. Kyllä on hienon näköistä hommaa. Minä täällä vaan ihmettelen suu auki. Ei taitais meikäläisen hermoilla onnistua. Kun ei oikein muukaan, ainakaan silloin kun juuri noita "lasten suusta-kysymyksiä" lentelee koko ajan kolmelta suunnalta...Aloitankin useimmiten tekemiset vasta kun kolme suuta on hiljaa untenmailla!

    VastaaPoista
  3. Jovain, siitähän tuli kirja! En tiiä kestäiskö minun hermo tuota hommaa. Minä voisin ehkä tehdä pelkästään noita kansia.

    VastaaPoista
  4. Lissu: Jos kaapin aukaisee, tavaraa valuu ulos valtoimenaan. Hehtaarihallin megahehtaarin säilytystiloihin tarvitaan myös varastonhoitaja, joka tietää mitä mikin nyssykkä sisältää!
    Satu: Joo, etenkin pienten lasten kanssa tuo homma on hankalaa. Nämä ovat sentään jo niin isoja, että ovat koskematta "tärkeisiin keskeneräisiin virityksiin".
    Satu.p: Kijahan siitä, laitan kohta vielä valmiin kirjan ihailtavaksi ;-) Ei se NIIN pahaa oo se sisälmyksien tekokaan.

    VastaaPoista