keskiviikko 26. elokuuta 2009

Aku Ankat ommeltu

Osoittautui tehokkaaksi konstiksi kertoa täällä, että aion sitoa Aku Ankat kirjaksi. Oli nimittäin pakko laittaa homma ainakin alulleen. Voi sitten sanoa, että homma on työn alla.

Koneellistin hommaa sen verran, että ostin tuollaisen niitinpoistokoneen. Aikaisemmin olen hoitanut homman veitsisysteemillä. Tämä oli nopeampi tapa, mutta raapaisi reiän osaan kansista. Ehkä se vaatii harjoittelua.

Tässä teen reiät ompeluksia varten. "Sabluuna" reikiä varten sattui olemaan tallessa viime vuodelta. Hanskat on kädessä, etten pahemmin pistele itseäni...

Ja tässäpäs sitten ommellaan.

Ja nyt olen saanut aikaiseksi kaksi tällaista pinkkaa. Eli varsinaiset ompeluhommat olisivat tehtynä. Seuraavaksi vuorossa liimausta ja leikkausta. Kansipahvit ovat vielä hakusalla, mutta eivätköhän ne jonkun kaapin kätköistä putkahda esiin. Homma siis jatkuu. Luultavasti lähipäivinä.

ooo

Tämän projektin myötä opettelelin valokuvaamaan vasemmalla kädellä oikeaa kättäni. Oikea käteni on nimittäin ollut hieman nyreissään, kun se pääsee niin harvoin kuviin.

8 kommenttia:

  1. Ihan oppikirjatasoa tuo kirjansitomisprosessisi! Odotan homman etenemistä. Tämmöinen tumpelokin voisi kokeilla. Jos ei tartte julkisesti esitellä. Olen kyllä kerran ollut japanilaisella kirjansidontakurssilla, mutta se oli joskus elon keskiajalla. Vieläkö oikea käsi nyreilee, vai joko osoittaa leppymisen merkkejä?

    VastaaPoista
  2. Tuotakin pitäisi kyllä kokeilla joskus!

    VastaaPoista
  3. Lissu: Homma eteni tänään hyvin pienen liimausjutun verran eteenpäin. Tätä(kin) hommaa varten tarvitsisin nurkan sieltä hehtaarihallista, voisin sitten näyttää ihan livenä ;-)
    satu.p: Varmasti tykkäisit.

    VastaaPoista
  4. Toisella kädellä sidot akuista kirjaa, toisella kuvaat samaan aikaan oikeaa kättäsi, oot kyllä kätevä, pro.
    Nyt kun vielä näytät miten kannet tehdään niin johan tuota vois kokeilla itsekkin, kahdella kädellä.

    VastaaPoista
  5. Anonyymi II (Anonyymi I oli ilmeisesti sanaton) Nyt juuri ei tunnu ollenkaan prolta. Nyt tuntuu, että saan ehkä aikaiseksi jotakin ryttyistä sylttyä. Mutta ehkä joku kulma kirjasta edistyy sen kelpoiseksi, että sen voi pollevana esitellä täällä..

    VastaaPoista
  6. Voi ihmettä kun olet viitseliäs! Ihastuin tuohon alimmaiseen kuvaan, siinä jotain todella viehättävää. Tuo puuha olisi varmasti mukavaa.

    VastaaPoista
  7. Anonyymi II
    Vaatimattomuus kaunistaa :) pro.

    VastaaPoista