lauantai 5. syyskuuta 2009

Epätoivoinen yritys

Ostin tämän jakun vuodenvaihteessa 2000-2001, kun olin palaamassa pojan syntymän jälkeen töihin. Tärkeä jakku siis.

Pidinkin jakkua jonkin verran, mutta sitten se jäi roikkumaan kaappiin. Roikutin sitä työpaikan kaapissa varalämmikkeenä, koska kangas on oikein lämmintä villakangassekoitetta. Jo pitkään olen miettinyt, että jakkua voisi vähän tuunata ja uudistaa. Nyt luulin olevan sen homman aika.

Yläkuva on huono, mutta parempaa kuvaa en jakusta enää saa, kun siitä on saksittu kaulukset pois, kavennettu hihoja, poistettu taskut ja napit, kavennettu edestä...

Halusin koristaa jakkuani jotenkin.

Ensin piti käydä henkien taistelu siitä, että voiko villakangasjakkua koristella puuvillalankaisilla koristuksilla. Minusta tuntui, että niin ei voi tehdä. Sitten keksin, että tuon säännön on varmasti keksinyt joku omaperäisen oppilaansa oikkuihin kyllästynyt käsityönopettaja. Siis voi. Mutta nuo yläkuvassa olevat virkkaamani (!!!) lappuset olivat mielestäni vähän liian jykeviä. Sitä paitsi minulla on suunnitteilla niistä yksi toinen juttu, ja on vähän epävarmaa riittääkö lanka...

Italian-tuliaisina saamani vanhan pitsiliinan lappuset sopivat huomattavasti paremmin. Mutta eivät valkoisina.

Värinvaihto ei ollut ongelma. Mutta lopputulos oli, ei niitä ruskeiksi pitänyt värjätä.

Tässä vaiheesa olen tullut siihen tulokseen, että en luultavasti tule käyttämään tuota jakkua tuunattunakaan. Siispä tuumaustauko. Yritänkö vielä epätoivoisesti väkertää menemään, vai vaihdanko suunnitelmaa. Pitsikukille varmasti on käyttöä muuallakin. Ja siitä, mitä jakusta vielä on jäljellä, voisi tehdä vaikka laukun. Tai patalappuja.

9 kommenttia:

  1. No johan jottain! Luomisen tuskaako siellä podetaan? Elä välitä, se kuuluu asiaan. Odottelen sydän pamppaillen, miten homma edistyy. Sillä jotain uniikkia on taas varmaan luvassa.

    VastaaPoista
  2. Hauska tarina, tuttua...
    Yleensä minulla tällaiset projektit päättyvät siihen, että koko homma lentää roskiin joskus myöhemmin.

    VastaaPoista
  3. Pakko vielä kommentoida lisää...alkoi niin hymyilyttää, kun kerroit että käytit kirjansidontaan -96 vuoden äitiyspakkauksessa ollutta nauhaa. Minäkin olen tuona samaisena vuotena saanut äitiyspakkauksen, mutta luultavasti siitä ei ole tallessa muuta tavaraa kuin kynsisakset. Taidat olla säilövää sorttia:-)

    VastaaPoista
  4. Tuunauksen tuskaa...tuumaustauot välillä paikallaan! Mullakin yks riekale kesken...tuumaustauko siis täälläkin...

    VastaaPoista
  5. Jään mielenkiinnolla odottamaan tarinan jatkoa minäkin! Älä anna periksi, jotain hienoa siitä varmasti syntyy. Terveisin toinen tuunailija.

    VastaaPoista
  6. Noh, pitäskö sun virkata ne palat villalangalla ja huovuttaa ne siihen takkiin, jos sekin on villaa? Ai eikö. Älä ny sitä palasiksi ainakaan leikkaa, kun on kallisarvoisia muistojakin. Älä ainakaan oven pönkkiä tee ;)

    VastaaPoista
  7. Kiitos kaikille kommenteista ja kannustuksesta!
    Lissu: Tämä on luomisen tuskaa, jos siihen kuuluu halu tunkea tekele kaapin perimmäiseen nurkkaan (siis, jos sinne vielä mahtuu jotakin).
    Riikka: Juu, olen todella säilövää sorttia. Siis aivan liikaa säilövää! :-)
    Satu: Tuumaustauot yleensä auttavat, saa nähdä miten nyt käy.
    Elina: Katsotaan tuleeko tarinalle jatkoa. Käynpäs vilkaisemassa sinun tuunailujasi.
    Satu.p: Kiitos vinkistä. Tuosta nimittäin muistin, että ostin kesällä Helsingistä kiekon hahtuvalankaa, joka on juuri sopivan väristä. Pitääpä miettiä. En tee pönkkiä, tai tekisinkö sittenkin ja antaisin sen sulle joululahjaksi ;-)

    VastaaPoista
  8. HEIPHEI! MULLA OLIS SULLE ASIAA BLOGISSANI!

    VastaaPoista
  9. Hyvältähän tuo näyttää, siis tuo alempi kuva :) älä ny ainakaan roskiin heitä!!! Aika tavaran kaupittee sano entinen(ki) mummo.
    t.sufferiina

    VastaaPoista