maanantai 16. marraskuuta 2009

Neulalla on väliä

Nyt puhutaan ompelukoneen neuloista. Olen ÄÄRETTÖMÄN laiska vaihtamaan niitä. Niin laiska, etten tahdo edes muistaa, että niitä on olemassa monenlaisia.

Siispä toisinaan kiroilen, vaihdan lankaa, kiroilen, kiristän lankaa, kiroilen, sylttään kangasta, kiroilen, vaihdan kangasta, kiroilen.

Ostin taannoin käsityömessuilta kultalankaa. "Kestääkö tällä katkeilematta ommella ompelukoneella?", kyselin muka asiantuntevasti. "Kyllä, jos käyttää PIIP neulaa", vastasi myyjä. Minä nyökyttelin hämmentyneenä. Niin hämmentyneenä, etten yhtään kuullut, että minkälaista neulaa pitäisi käyttää.

Asia muistui mieleen, kun ompelin nahkakravatista sitä "kirjoituskonekorun" nauhaa. Eihän ompelukone sitä ommellut. Syytin, sätin ja kiroilin ompelukonetta. Sitten mieleeni tuli neula. Vaihdettava neula.

Ei löytynyt nahkaneuloja omista jemmoista. Mutta kaupastapa löytyi. Ja nahkaneula ompeli nahkakravattia melkein kuin elokuvissa.

Samalla kauppareissulla älysin kysyä neuloja, joilla on hyvä ommella farkkukangasta. Ostin niitäkin. Ja äsken tuolla paksua farkkusaumaa kiroillen ommellessani päähäni tuli ajatus: "VAIHDA NEULAA". Ja ällistyksen ällistys, ompelu sujui huomattavasti kivuttomammin.

Tämä postaus siis lähinnä itselleni muistutukseksi ja ompelukoneelleni anteeksipyynnöksi: "Vaihda neulaa: kiroilet vähemmän ja ompelet enemmän."

6 kommenttia:

  1. Tässä hyvä muistutus myös mulle. Just tein yhen tuommosen susikappaleen, joka ei valmistu koskaan.
    Olis varmaan kannattanut vaihtaa neula!

    VastaaPoista
  2. Kuin myòs mulle. Oikeat vehkeet ne olla pittàà!

    VastaaPoista
  3. Miten tuo neulanvaihto onkin niin "hankalaa", joskus muistaa vaihtaa paksun neulan kun huomaa, että tähän nyt ei oikein tavallinen käy.
    En muuten kanssa ole tiennyt että on noin monen moisia neuloja olemassa.

    VastaaPoista
  4. Neulan vaihto kannattaa. Farkkuneulan kanssa pärjää ihan eritavalla kuin jollain tylsällä 70 numeron trikooneulalla.

    Tuleepa mieleen yksi laukku jonka ompeluun meni paketillinen neuloja...sekä yksi pistolevy.

    nehän suosittaa että neuloja pitäisi vaihtaa muutaman ompleutyön välein, mutta, noh...

    VastaaPoista
  5. Hyva muistutus myos minulle. Josko vain loytaisin erilaisia neuloja taalta..taytynee etsia niitakin.

    VastaaPoista
  6. Hyvä muistutus kaikille meille, mutta neuloja on hankala vaihtaa, jos niitä ei ole just ommellessa vaihtoehtoja Pitäs ehkä muistaa hankkia! Mukavia kirjoituskonekoruja sinulla tuolla aiemmin!

    VastaaPoista