maanantai 31. elokuuta 2009

Uusi läninki

Ostin tällaisen läningin - tai tunika kai se lienee - kesällä Aurinko Lahjatavarasta Helsingin Itäkeskuksesta. Sattui niin mieluinen, että halusin toisen samanmallisen. Halusin toisesta myös vähän isomman, että sinne mahtuu talvisaikaan kunnolla pitkähihainen pusero alle.

Ei sattunut olemaan asiaa pääkaupunkiin, niin piti tehdä itse. Kaavat piirsin tuosta kaupan länignistä noin niin kuin suurinpiirtein. Eilen se sitten syntyi, kun kirjansidontaprojekti oli saatu onnellisesti päätökseen.

Kangas on ohuehkoa harmaata stretch-farkkukangasta.

Huppuun ja taskuun ompelin koukeroita vapaalla konekirjonnalla.

Minusta tästä tuli ihan kiva. "Ethän mee tuo päällä ainakaan kauppaan", sanoi poika.

sunnuntai 30. elokuuta 2009

Aku Ankat valmiina

Heräsin kuuden maissa aamulla. Puristuksessa kuivumassa olleet kirjat olivat heti mielessä. Maltoin odotella kahdeksaan asti ennen kuin menin tutkimaan tulosta.

Kohtuullinen. Pientä ryttyä on tuolla kannen taitekohdassa.

Pysyy hyvin auki. Hyvä.

Suhteellisen siistejä.

Aamupäivän mietin, minkä kouluarvosanan näistä itselleni antaisin. 8½ oli aika pitkään vahvoilla. MUTTA.

Tämä on paha! Niin paha, että olen päivän mittaan pudottanut arvosanaa. Se on nyt 8+.

lauantai 29. elokuuta 2009

Aku Ankat kuivumassa

Homma jatkuu.

Kirjanselkä tasoitetaan ja liimataan. Liimausten kuivattua kirjanselkä pyöristetään, sitten liimataan harsokangas, jonka liimasin pöljyyttäni jo tuossa vaiheessa kiinni etulehteen. Tiedossa ryttyjä, isoja ryttyjä. Sapettaa tuollainen moka. Ja tuossa on paikallaan jo päänauhakin. Tein sen narusta ja kangasnauhasta, jolla oli sidottu vuonna 1996 saamassani äitiyspakkauksessa ollut harsopinkka yhteen. Onpahan siis kannattanut säilöä tuotakin nauhaa.

Ja tässä on sitten liimattu hylsypaperi paikoilleen. Se on tehty (käyttämättömästä) Pirkka-biojätepussista.

Kansipahvitkin löytyivät kaapista. Ovat 3 millistä kovaa pahvia, peistipahvia, jota ainakin ennen vanhaan käytettiin muun muassa mainostoimistossa. Kansipahvit ja selkäkappaleet on littetty toisiinsa kopiopaperilla. Selkäkangas on ihan oikeaa kirjansidontakangasta.

Kansipaperit tein Aku Ankkojen välissä olleista julisteista.

Ja sitten kirjablokki on liimattu kansiin ja laitettu puristuksiin kuivumaan yön yli. Arvatkaapa hermostuttaako? Kun ensimmäisiä kirjoja sidoin, piti yöllä käydä tarkistamassa, että minkälainen kirja sieltä on tulossa. Lopputulosta kun ei tiedä ennen kuin liimat ovat kuivuneet. Sitten voi ruveta tutkailemaan, miten sivut aukeavat, onko etulehtiin tullut liimatessa pahoja ryttyjä, onko liima tarttunut joka puolelta ja niin edelleen.

Tuossa edessä oikealla on taittoluu. Kun olin ilmoittautunut ensimmäiselle kirjansidontakurssille, kerrottiin tarvikeluettelossa, että tuo taittoluu. Minulla ei ollut aavistustakaan, mikä on taittoluu. No tilasimme kurssilaisille niitä sitten porukalla. Minusta on oikein mukavaa omistaa taittoluu.

ooo

Kuten alussa kerroin, kirjansidonta vaatii hermoja ja tilaa. Näitä kirjoja sitoessa mietin, että homma ei ole sellaista hermojenlepuutuskäsityötä, jota tehdessä voi mietiskellä niitä näitä ja syntyjä syviä. Kun harvakseltaan sitoo kirjoja, pitää ajatuksen pysyä koko ajan siinä mitä tekee, muutoin menee varmasti pieleen. Ja tätä hommaa tekee mielellään rauhassa ja hiljaisuudessa. Jos homma keskeytyy kovin monesti kyselyihin: "Missä meidän pieni punainen pallo on?, Äiti anna rahaa!, Moneltako meillä on ruoka?, Voinko kirjautua tietsikalla tänne yhteen juttuun?, Mustaa pyykkiä pitää pestä ennen lauantaita!", niin äitiparalta meinaa palaa päreet.

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Aku Ankat ommeltu

Osoittautui tehokkaaksi konstiksi kertoa täällä, että aion sitoa Aku Ankat kirjaksi. Oli nimittäin pakko laittaa homma ainakin alulleen. Voi sitten sanoa, että homma on työn alla.

Koneellistin hommaa sen verran, että ostin tuollaisen niitinpoistokoneen. Aikaisemmin olen hoitanut homman veitsisysteemillä. Tämä oli nopeampi tapa, mutta raapaisi reiän osaan kansista. Ehkä se vaatii harjoittelua.

Tässä teen reiät ompeluksia varten. "Sabluuna" reikiä varten sattui olemaan tallessa viime vuodelta. Hanskat on kädessä, etten pahemmin pistele itseäni...

Ja tässäpäs sitten ommellaan.

Ja nyt olen saanut aikaiseksi kaksi tällaista pinkkaa. Eli varsinaiset ompeluhommat olisivat tehtynä. Seuraavaksi vuorossa liimausta ja leikkausta. Kansipahvit ovat vielä hakusalla, mutta eivätköhän ne jonkun kaapin kätköistä putkahda esiin. Homma siis jatkuu. Luultavasti lähipäivinä.

ooo

Tämän projektin myötä opettelelin valokuvaamaan vasemmalla kädellä oikeaa kättäni. Oikea käteni on nimittäin ollut hieman nyreissään, kun se pääsee niin harvoin kuviin.

sunnuntai 23. elokuuta 2009

Aku Ankat pinkassa

Nyt se on tehty. Aku Ankan vuosikerta 2008 on järjestyksessä ja pinkassa.

Oikeassa olet, ei se tosiaankaan hommana ole aivan niin iso, että sitä kannattaisi blogissaan koko maailmalle julistaa. Mutta tuo tekoni oli henkisesti iso harppaus. Tuolla Aku Ankkojen pinoamisella ja numerojärjestykseen laittamisella astuin ison askeleen kohti suurempaa tekoa.

Tässä kuvassa Aku Ankan vuosikerta 2007 kahteen kirjaan sidottuna. Ja nyt tuosta viime vuoden vuosikerrasta pitäisi synnyttää vastaavanlaiset kirjat.

Asia on ollut vireillä tammikuusta asti. Mutta inspiraatiota odotellessa on mennyt näköjään elokuulle. Nyt en voi enää livetä tästä, koska olen näin niin kuin julkistanut asian olevan vireillä.

Tässä muutkin sitomani kirjat. Kirjansidontakin on oikein mukavaa puuhaa. Homma vaatii hermoja ja tyhjää pöytätilaa. Sekin voi siis olla yksi syy siihen, etten ole saanut asiaa vireille. Menee vähintään kaksi päivää, että saan PIENEN työpöytäni näkyviin kaiken rojun alta.
000

Näyttää tulevan nätti ilma. Ehkä liian nätti pöydän raivaamiseen tai kirjansitomiseen...

keskiviikko 12. elokuuta 2009

Pitsikiveni

Sain jo heinäkuun alkupäivinä Titityyn Lissulta pitsikivihaasteen. Ja otin haasteen tietenkin vastaan. Heinäkuun lopussa Lissu vauhditti minua tuomalla tuliaisina pieniä pitsejä. Ajattelin yhdistää niitä kokoelmistani löytyviin merivedessä kivien kanssa hioutuneisiin lasinpalasiin (eikö ne lasketa kiviksi?)

Näistä aineksista oli suunnitelmissa tehdä koruja. Asia ei oikein edennyt ja suunnitelma toisensa jälkeen kariutui. Olisin muun muassa halunnut lasinpalasiin pieniä reikiä.
Ei siis pitsikivi-koruja. Mutta jos haluatte nähdä hienoja pitsikivi-koruja, niin kurkatkaa vaikka Satunkaa-blogin Satun aikaansaannoksia.

Mutta periksi ei anneta. Luvattu mikä luvattu. Omat pitsinvirkkuutaitoni ovat vielä isoäidinneliö-tasolla. Eli minähän tarvitsisin mukulakivikatu-kiven. Siis noppakiven. Osoittautui hieman vaikeaksi saada käsiinsä noppakivi laillisin keinoin. Viime sunnuntaina sitten päätin, että kyllä se nyt yksi noppakivi on löydyttävä. Sen hankkimiseen oli tehtävä retki niin kävellen, pyöräillen kuin autollenkin. Lopulta sen saamiseen tarvittiin myös kuski, että auto voitaisiin pysäköidä hetkeksi hieman vaaralliseen paikkaan autotien laitaan. Ja hah, aivan tarpeettoman näköinen noppakivi oli hallussani.

Olisin halunnut sellaisen pienemmän noppakiven, mutta olosuhteiden pakosta oli tyydyttävä tähän isompaan, 10x13-malliin.

Ilmeisesti kotona on jo aika lailla totuttu, että tarvitsen millon minkäkinlaista rojua. Vasta siinä vaiheessa, kun tuijotin silmät kiiluen keittiön pöydällä lepäävää kiveä, mieheni kysyi, että mihin minä sitä tarvitsen.
"No siitähän tulee pitsillä päällystetty ovenpönkkä. Aina on ovia, jota pitää pönkätä auki. Siis hyvin tarpeellinen juttu."

Tänään se valmistui. Kivi ei ollut joka sivulta neliö, joten siihen on käytetty isoäidinneliöitä ja isoäidinsuorakaiteita.

Lanka loppui kesken. Se oli ostettu pari vuotta sitten Heinolan torilta tai Oulun messuilta. Täytyi jatkaa siis toisella. Jatkoin paperinarulla. Kun kivi oli valmis älysin, että paperinaru päästää väriä, eikä tykkää märästä. Tämä on siis sisätiloihin tarkoitettu pitsikivi-ovenpönkkä.

Tarvittaessa tätä voi käyttää myös käsipainona.

Tytär on jo ilmoittanut, että tuo ei ole pitsiä. Pitsi on kuulemma "pienempää" ja valkoista.

Mutta jos tämän ei-pitsikiveni päälle laittaa noita pieniä valkoisia pitsejä, niin sittenhän tämä ainakin on pitsikivi.

Työkaverini huomasi tänään, että hän ei ole Puro-ihminen, vaan hän on Noro-ihminen. Minusta tuntuu, että minä en ole pitsi-ihminen.

sunnuntai 9. elokuuta 2009

Paperisydämiä

Tyttäreni mielestä tuo edellinen Harry Potter -aiheinen postaukseni oli säälittävä. Ei antanut palautetta kommenttilootan kautta, vaan sitä tuli ihan suoraan päin naamaa.

Siksi yritän keksiä nopeasti jotain. Eli leikitäänpä vaihteeksi Tenavatuokion Arja-tätiä.

Olen ruukannut tehdä paperimassatöitä ekovillasta, johon lisätään vettä ja liisteriä. Toisinaan olen lisännyt mössöön keltaisia kananmunakennoja antamaan vähän väriä. Lomalla mökkeillessäni mietin, että kananmunakennoissahan ehkä on jo jotain sideainetta mukana, eli voisiko paperimassatyöt onnistua pelkästään niistä.

Eli kananmunakenno ämpäriin, vettä päälle ja kokeilemaan. Kyllä siitä mössöstä voi tehdä paperimassatöitä, mutta ilman liisteriä mössön muotoilu on hankalampaa. Mutta jos nyt haluaa vaikka tuollaisia rosoisia sydämiä, niin onnistuu aivan mainiosti.

000

Nyt on ollut aivan mainioita kelejä. Siis jopa hellettä, eli minäkin olen tarennut. Tänään olen ollut koko päivän ulkona. Olen istunut ulkona, maannut ulkona, kävellyt ulkona, autoillut ulkona ja pyöräillyt ulkona. Oikestaan nuo kaikki "ulkonaolomuotoni" liittyvät pitsikiviprojektiini, josta kuulette lisää lähiaikoina.