tiistai 29. syyskuuta 2009

Onnellisempi jakku

Kaapeistani ei löydy hirveän monia keskeneräisiä käsitöitä. Joitakin tosin haudutan tahallaan, kun odottelen ideaa jatkokehittelyyn. Ja joidenkin tekeleiden valmiiksisaattamiseen on voinut mennä jopa viisitoistakin vuotta.

Keskeneräinen käsityö on periksiantamista, luovuttamista. Vaikka työstä näkisi jo keskeneräisenä, että susi tästä tulee, niin teen sen yleensä valmiiksi. Valmiin tekeleen voin helpommin syltätä kaapin perälle.

Eihän tässä mitään talvisotaa olla käymässä, joten pitäisi oppia olemaan itselleen armollisempi. Mutta nyt en voinut. Se jakku, josta ainakaan minun ei pitänyt enää ikinä puhua, huusi silityskaapin perällä olemassaoloaan. Jokin ratkaisu oli keksittävä.

Jakun etumus sai koristeekseen "kaikenmaailmanharakanvarpaita". Ja kiinnitinpä helmaan myös tyttären virkkamaa ketjusilmukkanauhaa.

En edelleenkään tiedä, tuleeko tätä puettua päälle edes renttahelekkupäivinä (paitsi, että nyt se on päälläni). Mutta minusta tuntuu, että jakku on nyt jotenkin onnellisempi. Ja ehkä minä myös.

perjantai 25. syyskuuta 2009

Haasteita riittää

Ystävätär oli lukenut blogistani, etten ole kukka- tai pitsi-ihminen. Niinpä hän antoi minulle haasteellisen tehtävän. "Tee tästä jotain", hän sanoi.

Pitsipaita... Hmm... No kyllä tämä johonkin päätyy. Ihan varmasti...

Sitten hän toi minulle pari paketillista pitkulahelmiä, kun oli halavalla saanut. Siis huomatkaa hinta, 5 senttiä. Siis voiko viidellä sentillä saada jotain?

Meillä on tapana tämän samaisen ystävättären kanssa tapailla kirpparikäynnin merkeissä. Pari mukavaa löytöä tarttui mukaan:

Helminauhaa. Pitkästi ja paljon. Taidan käyttää tuon jonkun työn kehystämiseen. Luulen niin.

Söpö pieni haitari. Hinta 8 euroa. Toisaalla Italian suunnalla opetellaan oikein soittamaan haitaria. Minä en tällä musikaalisuudellani edes kuvittele moista. Ostin sen siis ihan ja pelkästään sen kauneuden takia. Mutta löytyi sille kotoa soittajakin:

Jaa, että mitäkö käsityörintamalle kuuluu? Olenko taaskaan tehnyt muuta, kuin ostellut lisää käsityötarvikkeita? Negatiivisesti ajateltuna ei kuulu yhtään mitään. Positiivisesti ajateltuna kuuluu ihan hyvää: vantus on jatkunut muutaman rivin, siirsin käsityökerhossa kuvia kankaalle, olen kirjonut koneella kankaalle sitruunan ja olen EHKÄ saanut idean SEN jakun (siis sen jakun, josta ei edelleenkään puhuta) tuunauksen jatkamiseen.

Näihin säveliin päätän raportoinnin tänään. Mukavaa viikonloppua!

tiistai 22. syyskuuta 2009

Milloinhan sytyttää

Täällä on edelleen odoteltu, että milloin sytyttää. Meinaan vaan, että jos ihminen pitää muka oikein käsityöblogiakin, niin pitäisi varmaan edes joskus olla jotakin käsitöitä esiteltäväksi asti. Tälle syksylle on esitelty kaikenmoisia ideoita, aikomuksia ja tarvikkeita, mutta ei oikein mitään tolkkua aikaansaannosta.

No ei sitä ole nytkään. Aloittelin kyllä eilen laukun ompelemista pienistä farkkuhaalareista, jotka ostin kirpparilta kesäkuussa. Alku näyttää ihan lupaavalta, mutta kunnon innostus puuttuu.

Katselin sunnuntaina, kun sekä äiti että sisko kutoivat (eivät siis neuloneet, kun ei meilläpäin neulota) vantusta. Näytti niin mukavalta touhulta, että piti minunkin aloittaa.

Aloittelin vantusta samaisesta hahtuvasta, jota neulahuovutin jo siihen jakkuun, josta ei puhuta. Kudon kaksinkertaisesta hahtuvasta, mutta hahtuva koko ajan katkeilee. Se ei kuitenkaan ole suurin ongelma. Suurin ongelma tässä kutomisessa on, että nyt on sitten taas sormenpäät turrana. Eli saas nähdä tuleeko valmista tästäkään.

Edelleen siis odotellaan.

Lähden koulun vanhempainiltaan kuulemaan miten elo yläasteella sujuu.

perjantai 18. syyskuuta 2009

Lastut lähti, nauhaa tuli

Lastut vaihtoivat omistajaa eilisessä käsityötarvikkeiden vaihtotapahtumassa. Ja kotiin tulin paljon pienemmän kantamuksen kanssa, mitä vein mennessäni.

Mukaan tarttui:

1) Patchwork professional -lehti, jossa oli vähän minunnäköisiäni jutskia.

2) Pinkka palasia vaaleanpunaisesta lakanakankaasta. Sopivia palasia, joihin voin siirtää valokuvia.

3) Pussukallinen ihania nauhanpätkiä. Nauhojahan tarvitsee aina!

Ei hassumpaa. Olen itseeni suhteellisen tyytyväinen.

Mukavaa viikonloppua!

tiistai 15. syyskuuta 2009

Nyt lähtee lastutkin kaapista

Oletteko kenties päässeet sellaiseen käsitykseen, että minä jotenkin säilöisin kaikenlaista tavaraa? Ja, että minun olisi vaikea luopua jostakin jopa jätteeksi luokiteltavasta?

Olette aivan väärässä. Olen nimittäin juuri luopumassa AINAKIN kaikesta tuosta kuvassa näkyvästä tavarasta.

Kasassa on tällä hetkellä:

1) Aika läjä mehupillejä noin 35 vuoden takaa. Minun säilössäni ne ovat olleet VASTA noin 12 vuotta. Näitä pillejä ei voi käyttää juomiseen, koska ennen minua niitä on säilötty likaisessa kuorma-autohallissa. Luovun niistä, koska olen päättänyt, etten tule tarvitsemaan muovisia pillejä. Tietenkin jätän niitä muutaman, jos sittenkin satun tarvitsemaan.

2) Pussukallinen lastuja. Käsin höylättyjä, leveitä, oikein hyvännäköisiä lastuja. Ne ovat olleet kaapissani tasan kymmenen vuotta. Voin ihan hyvin luopua niistä, koska jos tarvitsen lastuja, voin höylätä niitä lisää!

3) Pussukallinen ohuempaa lastua, joka on tullut jonkin pakkauksen pehmusteena. Aika tuoretta, ollut kaapissani ehkä vasta viisi vuotta. Tästä voin luopua, koska varmasti sitä ilmaantuu kohta jostakin lisää.

4) Styrox-pallot ja sydän. Ostettu 12 vuotta sitten ensimmäisen huovutuskurssini jälkeen. Luovun näistä, koska en enää käytä huovutustöideni sisällä styrox-juttuja.

5) Kanavatyö, jota tytär on aloittanut muutaman piston verran. Luovun tästä, koska tytär ei aio jatkaa työtä. Enkä minä, sillä minä olen tehnyt eläissäni jo kokonaiset kaksi kanavatyötä. Jos jatkan tuolla saralla, niin rupean sellaiseksi sivistyneeksi ristipistotöiden tekijäksi. Sitten isona.

Vien nämä kaikki tarpeettomaksi osoittuneet tavarat myytäväksi erääseen käsityötarvikkeiden vaihtotapahtumaan torstai-iltana.

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Kiitollisena


Satu Satunkaa-blogista ilahdutti minua tällä tunnustuksella.
Iloiset kiitokset tunnustuksesta ja mukavista sanoistasi.
On kiva, että joku lukee sepustuksiani,
ja tietysti vielä mukavampaa, jos joku tykkää niistä.

Minulta tunnustuksen saa isosiskoni Satu satu.p-blogista.
Koska on niin paljon muitakin mukavia blogeja,
on tietysti epäreilua, että tunnustus menee omalle isosiskolleni.
Mutta ilman isosiskon blogia ei olisi pikkusiskon blogia.
Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.

Kiitos Satu ja Satu sekä kaikki muut lukijat!

lauantai 5. syyskuuta 2009

Epätoivoinen yritys

Ostin tämän jakun vuodenvaihteessa 2000-2001, kun olin palaamassa pojan syntymän jälkeen töihin. Tärkeä jakku siis.

Pidinkin jakkua jonkin verran, mutta sitten se jäi roikkumaan kaappiin. Roikutin sitä työpaikan kaapissa varalämmikkeenä, koska kangas on oikein lämmintä villakangassekoitetta. Jo pitkään olen miettinyt, että jakkua voisi vähän tuunata ja uudistaa. Nyt luulin olevan sen homman aika.

Yläkuva on huono, mutta parempaa kuvaa en jakusta enää saa, kun siitä on saksittu kaulukset pois, kavennettu hihoja, poistettu taskut ja napit, kavennettu edestä...

Halusin koristaa jakkuani jotenkin.

Ensin piti käydä henkien taistelu siitä, että voiko villakangasjakkua koristella puuvillalankaisilla koristuksilla. Minusta tuntui, että niin ei voi tehdä. Sitten keksin, että tuon säännön on varmasti keksinyt joku omaperäisen oppilaansa oikkuihin kyllästynyt käsityönopettaja. Siis voi. Mutta nuo yläkuvassa olevat virkkaamani (!!!) lappuset olivat mielestäni vähän liian jykeviä. Sitä paitsi minulla on suunnitteilla niistä yksi toinen juttu, ja on vähän epävarmaa riittääkö lanka...

Italian-tuliaisina saamani vanhan pitsiliinan lappuset sopivat huomattavasti paremmin. Mutta eivät valkoisina.

Värinvaihto ei ollut ongelma. Mutta lopputulos oli, ei niitä ruskeiksi pitänyt värjätä.

Tässä vaiheesa olen tullut siihen tulokseen, että en luultavasti tule käyttämään tuota jakkua tuunattunakaan. Siispä tuumaustauko. Yritänkö vielä epätoivoisesti väkertää menemään, vai vaihdanko suunnitelmaa. Pitsikukille varmasti on käyttöä muuallakin. Ja siitä, mitä jakusta vielä on jäljellä, voisi tehdä vaikka laukun. Tai patalappuja.