sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Pussukasta pitsiin

Vanha kirpparilta ostamani kaavalehti kiehtoo minua kovasti. Siitä ja farkunlahkeesta on syntynyt taas uusi pussukka.

Luulin ensin, että olen tekemässä laukkua, joten laitoin kuvan päälle kaavamuovin, jotta se kestäisi vähän kosteuttakin. Kuva on siis tavallista kopiopaperia, jonka taakse on silitetty kangaspohjainen tukikangas.

Nyt olen työstämässä tätä:

Pitsipaita esiintyi blogissani edellisen kerran syyskuussa. Ystäväväni antoi sen minulle työstettäväksi, kun olin täällä väittänyt, etten ole oikein mikään pitsi-ihminen. Palataan tähän lähipäivinä.

Melkoisia, jopa yli kolmenkymmenen asteen pakkasia on pidellyt viime päivinä. Kaunista ja aurinkoista on silti ollut. Kevättä kohti mennään!

9 kommenttia:

  1. Juu. Kevättä kohti. Olen puhunut jo monta viikkoa, että on kevättalvi. Mies suostui myöntämään asian tällä viikolla. ;-)

    VastaaPoista
  2. Hieno pussukka :) Mulla olikin sitten väärää tukikangasta, yritin siirtää yhtä kuvaa sille, mutta eipä onnistunut. Ajatuksena oli että olisin siihen uuteen työlaukkuun liittänyt yhden kuvan..mutta täytyy käydä ostaan sitä oikeaa ja laittaa sitten vaikka myöhemmin. Mielenkiinnolla odotan mitä tuosta ihanasta pitsistä tulee!

    VastaaPoista
  3. Ihana pussukka, ja koko on myös hyvä!

    - Onko kenelläkään tietoa mistä kattattaisi katsoa/ostaa satulatuoli?

    Haluttaisi ostaa sellainen "ompelukonetuoliksi". Vai miten olette ratkaisseet pulman, että niskat eivät tule kipeäksi?

    VastaaPoista
  4. Tosi kiva pussukka. Kivasti lady-like!

    Juu, kevättä odotellessa. Vaikka eihän siis saa valittaa, kerrankin kun on lunta :)

    VastaaPoista
  5. Jahas, taas lykkàà uutta pussukkaa. Tuo pitsi voikin sitten ilmestyà muodossa jos toisessakin. Laskin pàivàllà, ettà nàiden kahden reilun kuukauden aikana pàivànvalo on lisààntynyt kohta kuudella tunnilla, joten kesàà (?) kohti mennààn, vaikka làmpòmittari sanoisi mità!!!

    VastaaPoista
  6. Hitsi kö en oo vieläkään saanu kokkeiltua tuota silityskuvahommaa. Nyt oon niin vyötetyynyhurmiosa.

    VastaaPoista
  7. Mennään, ihan varmasti! Taas hieno pussukka! Ja jään odottamaan suurella mielenkiinnolla pitsityötä...

    VastaaPoista
  8. KIITOS Tuija pussukasta! Oli ihana, tykkäsin kovasti. Aurinkoista kevään odotusta Sinulle!
    Ritva

    VastaaPoista
  9. Kiitos kiitos kiitos kaikille!!!!!!!!!!!!!
    AuliH: Tuo satulatuoli voisi ratkaista sen ongelman, että selkä väsyy/ tulee kipeäksi pitkästä ompelukonesessiosta.

    VastaaPoista