sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Kurssilta tulossa

 

Olin viikonlopun kirjansidontakurssilla, jossa opetettiin koptisidos. Ehdin sitoa kaksi kirjaa.
 
Vasemmalla A4:n korkuinen, ja puolikkaan A4:n levyinen kirja, jonka kansissa on kopio vanhasta kaavalehdestä. Oikalla A5-kokoinen kirja, jonka kannet ovat itse marmoroimastani paperista.
Tässä takakannet. 
 



Osa kapean kirjan sivuista on lehdistä talteenottamiani käsityöoheita ja muuta tarpeellista, mutta valtaosa tyhjiä sivuja.



 
En ole ennen sitonut kirjoja koptisidoksella, mutta se oli erittäin mielenkiintoinen ja mukava kirjansidontatapa.

Toisen kirjan kansi oli tarkoitus tehdä osittain farkkukankaasta. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, sillä ompelukoneeni päätti lopettaa toiminnan eilen illalla juuri, kun minun olisi pitänyt ommella kansia....

Kurssilla oli mukavia ihmisiä, jotka tekivät hienoja kirjoja. Katsokaa esimerkiksi TÄÄLTÄ.

6 kommenttia:

  1. Ihania kirjoja! Mää oon ihan ihastunut sitomiseen, kuten vähän arvelin jo etukäteen. Pitänee laittaa uusia kirjoja työnalle. Niin ja kiitos kurssiseurasta!

    VastaaPoista
  2. Kyllä ovat hienoja kirjoja- sekä näillä sivuilla että kapsäkissä! Mutta minua vähän huolestuttaa ompelukoneasia- tekikö se lakon kokonaan? t.anu

    VastaaPoista
  3. Aivan ihania kirjoja. Minunkin pitäisi mennä kirjansidontakurssille, tykkäisin varmaan.

    VastaaPoista
  4. satupee: Kiitti, on ne aika ihania kyllä. :) Kiitos itsellesi!

    Anu: Kiitos! Ompelukone ei enää muuta kuin inahti. Vein sen tänään huoltoon.

    Laura: Kiitos. Suosittelen kyllä, kirjansidonta on oikein mukavaa puuhaa!

    VastaaPoista
  5. Vautsi! Mahtava taito tuokin. Ihania kirjoja.

    VastaaPoista