sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Terapiakäsityö

Eilen oli taas mahtavaa, kun sain viettää koko päivän hyvässä seurassa käsitöitä tehden. Me jatkoimme käsityökerhossa työskentelyä aikaisemmin aloittamiemme omakuvien parissa. Minulla tosin alkoi omakuva jotenkin tökkiä, joten siirryin oheisen terapiatyön kimppuun. Eli otin mukaantulleesta tilkkupussukasta silmät ummessa käsiin tarttuvan kangaspalan ja siksakkasin sen kiinni farkunlahkeeseen. Näitä on nähty täällä ennenkin ja varmaan nähdään jatkossakin, sillä aina välillä sitä on terapiakäsityön tarpeessa. Oheinen söherrys päätyy näillä näkymin kirjan, ettei ihan facebookin kanneksi.
---
Muistin, että Tukholmassa on joskus ollut nukkekotimessuja. Yritin googlettaa niitä, mutta ei osunut kohdalle. Löytyi esimerkiksi liikennemerkkimessut. Olisi kauhean kiehtova ajatus, oikeastaan ihan sairaan siistiä, lähteä likkennemerkkimessuille Tukholmaan.
---
Viikon kysymys oli: "Punainen vai sininen?". Punainen voitti 12-8. Uusi kysymys kuuluu (tuolla vasemmalla ylälaidassa): "Pizza vai hampurilainen?".

4 kommenttia:

  1. Ooh, koko päivä kässäillen! Mahtavaa! (Salaa kadehdin kaikkia käsityökerhoja, itse en oo saanut aikaseksi verkostoitua muiden kanssa)

    VastaaPoista
  2. Kässäili äsken imuroimalla ja luutuamalla. Siitäkin tuli hyvä mieli. katsoitko eilen Toskanan auringon alla? Siellä tuli tiedoksi saapasmaan liikennemerkkikulttuuri: Vihreä = huristele rauhassa, keltainen = koristeena ja punainen = jonkin sortin suositus. Mitekähän ne Tokholmin merkit on selitetty?

    VastaaPoista
  3. Terapiatyö näyttää kivalta. Ehkä sun pitäisi mennä sinne liikennemerkkimessuille, kun sulla on joutilasta aikaa :)

    VastaaPoista
  4. Teija: Onneksi käsityökerhoa voi pitää ihan omassa seurassakin! :)

    Lissu: Siivoaminenkinhan on käsityötä. Olisi tehnyt mieli katsoa tuo Toskana-elokuva, mutten sitten jaksanutkaan.

    satu.p: Saas nähä, mihin messuille tässä päätyy. Eilen oli taas sellainen nettimatkailupäivä.

    VastaaPoista