maanantai 1. lokakuuta 2012

Leimasinhommia

Käsityökerhosta poissaoloni takia rästiin jääneet leimasinpainantahommat ovat odottaneet tulemistaan. Homma ei oikein meinannut saada tuulta siipiensä alle. Kurkistelin kaappeihin, että värejä on, kankaita on, finnfoam-levyä on. Eilen pääsin niin pitkälle, että keräsin tarvikkeet yhteen läjään. Sitten se alkoi kuitenkin tuntumaan kovin sotkuiselta ja työläältä se homma.

Tänä aamuna puoli kahdeksalta homma ei tuntunut enää ollenkaan työläältä. Eikä siinä kauan nokka tuhissut, kun kuvioita syntyi kankaalle.

4 kommenttia:

  1. Teetkö itse laimasimia..jännää hommaa
    Olen tehnyt silleen kun vedellään lastalla sen verkon läpi..unohtanut nimen ja leimasimella vain pienempiä juttuja..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä minä nuo kuvan leimasimet tein. Se on kätevää, kun piirtää vain lyijykynällä kuvion finnfoam-levyyn (tuo lienee levyn tuotemerkki, eli kyseistä levyä on varmasti muunkin merkkistä, mutten tiedä mikä sen virallinen nimi on...).

      Poista
  2. Tosi kivan näköisiä leimasimia. Noita pitää sitten lainata 'päivänä kun' :)
    -Katri-

    VastaaPoista