tiistai 27. marraskuuta 2012

Ompelin karkkeja


Kun lapset olivat pieniä, tein heille (tietenkin) joulukalenterin, josta tuli karkki-, tarra- ja pikkutavarayllätyksiä. Jossain vaiheessa omatekoinen kalenteri vaihtui kaupan suklaakalentereihin.
Nyt päätin, että tähän kotiäiteilyyni kuuluu joulukalenterin teko. Eilisaamuna se inspis sitten pukkasi päälle. Minusta siitä tuli niin hieno, että pakko esitellä se teillekin: 
Ensin ompelin nuo joulupukkitikkarit yläreunasta toisiinsa kiinni vähän limittäin. Sitten ompelin nuo ylhäällä olevat karamellit kiinni leveään lahjanauhaan ja ompelin sen nauhan sitten kiinni tikkaririvistöön. Samalla ompelin taakse tuon ripustuslenkin.

Seuraavaksi ompelin jokaisen tikkarin alareunaan kiinni kaksi karamelliä.
Liimasin jokaiseen "luukkuun" pienet tähtitarrat, joihin kirjoitin numeron. Minulle kävi kuitenkin niin, että tussi (vaikka olikin tenttutussi) ei pysynyt tarrassa. Eli nyt niissä tarroissa on numero vain painaumana. Eli testatkaa te ensin ennen kuin teette.

Poika ei ensin halunnut omatekoista joulukalenteria, mutta kun hän näki tuon, niin johan rupesi kelpaamaan!

Olen minä ennenkin karkkipapereita ommellut, mutta ei niissä aikaisemmin ole ollut karkkeja sisällä. Mutta näkyypä se onnistuvan noinkin. Ommellessa meni rikki vain yhden karamellin paperi, mutta sainpahan sitten minäkin kompiaisen suuhuni.

4 kommenttia:

  1. Vois tykätä 2-kymppinen kummipoikakin tädin tekemästä tuollaisesta :D Nam nam!

    VastaaPoista
  2. Ihan pienethän tästä ei varmaan niin tykkääkään, kun yllätyksellisyys puuttuu.

    VastaaPoista
  3. Hei vau! Sana "suklaakalenteri" sai ihan uuden merkityksen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, tässä yhteydessä voidaan puhua suklaakalenterista. :=

      Poista