maanantai 27. elokuuta 2012

Kirja kukkimaan

Käsityökerhossamme oli tänäkin kesänä kesätehtävä tai -tehtäviä. Virallinen kesätehtävä oli laittaa kirja kukkimaan. Opettaja jakoi meille kirjansivun tai -sivuja, jotka meidän tuli laittaa kukkimaan. Silitin sivujen taakse tukikankaan.

 
Ompelin sivuille kukkia ja tekstiä.
Sitten halusin saman tien sivuista jotakin valmista.
Ompelin sivut peräkkäin ja leikkasin suikaleen kokoisen muvikaitaleen.
 Taitoin systeemin kahtia ja ompelin sivut kiinni.
 Sain saksille sopivan matkustuspussukan.
Ei se mennyt ihan niin kuin elokuvissa, sillä toiselle puolelle pussukkaa tuli sen kääntämisvaiheessa paperiin pari reikää....

Olen tänä kesänä (ja vuonna) ottanut valokuvia vähemmän kuin "koskaan", mutta näköjään tämän pussukan ompeleminen oli niin merkittävä asia, että tulin räpsineeksi kuvia jokaisesta vaiheesta...

torstai 23. elokuuta 2012

Tuolille uutta

Tietokonetuolista ompelutuoliksi päätynyt istuin on jo tovin odottanut uutta päällistä. Kun inspiraatio hienon tilkuista tehdyn päällisen tekemiseen odotti tulemistaan, oli turvauduttava pikaratkaisuun.
 
 Ratkaisuksi löytyi euron kietaisuhame kirpparilta.
Ei tarvinnut muuta, kun purkaa hameen laskokset ja päärmeet ja pingottaa kangas tuolin irrotettavaan istuimeen.
Helppo homma. Ja kestää taas aikansa.

perjantai 10. elokuuta 2012

Läppärille

Pisti silmääni maailmallelähtijän läppäri, joka oli sullottu kelteisiltään vaatekassiin. Eihän se sellainen tule kuuloonkaan, joten pakko oli saada suoja läppärille. Kaupasta ostetut eivät kelvanneet. Eipä siinä sitten auttanut, kuin puhaltaa pölyt pois ompelukoneen päältä ja ruveta hommiin.

Hankalasti kuvattava läppärisuojus mallia Heti valmis syntyi ompelukaappiini päätyneistä hameeksi muokatuista farkuista, villakankaanpalasta ja vetoketjusta.

Ompelin farkkujen yläreunan kiinni ulkopuolelta. Lahjepuolelle kiinnitin vetoketjun. Sisälle ompelin villakankaasta pussukan jonka toinen reuna on pitempi. Lyhyemmän reunan kiinnitin vetoketjuun ja pitempi lärpäke käännetään pussukan sisään läppärin päälle, ettei vetoketju pääse naarmuttamaan laitetta.

Onhan se vähän rähjäisen näköinen, mutta se ymmärtääkseni oli läppärinomistajan toivomuskin.

torstai 9. elokuuta 2012

Käsityö!

Käsityö! Se on nähty täällä pitkästä aikaa. Toissapäivänä alkoi tuntua siltä, että kohta tarvitaan vanttuita. Ensin oli kuitenkin kudottava keväällä kesken jäänyt ruma sukka loppuun. Sitten siitä rumasta sukasta jäi rumaa (tai tarkemmin määriteltynä en tykkää langan väristä) lankaa. Piti saada tuo ruma lanka pois silmistä ja käsistä, joten teen siitä nyt yhdet vanttuut ja aloitan sitten jotkut sievemmät.

Vanttuunkudelmasta huolimatta toivoin oikein kovasti, että tulisi vähän lämpimämmät kelit!