perjantai 30. marraskuuta 2012

Pitäisiköhän vaihtaa lajia

Pitäisiköhän vaihteeksi siirtyä sukista vanttuisiin? Nyt annetaan jämälangoille kyytiä!

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Ja mitä me tehtiinkään


Lupasin tuossa aiemmassa postauksessa, että kerron mitä teimme lauantaina käsityökerhossamme. Meillähän oli ohjelmassa kontaktivärjäystä. Menomatkalla huokailimme vuorotellen kanssamatkustajan kanssa, että ei oikein kauheasti innosta. Oli vähän vetämätön olo ja marraskuun harmauttamat mietteet molemmilla. Sovimme, että yritetään olla innostuneen oloisia, mutta ei tehdä mitään jos tuntuu, ettei homma huvita.

Opettajia (niitä meillä oli tosiaan kaksin kappalein) kuunneltuani aloin sitten jo vähän innostua. Ruostevärjäyskin alkoi taas kuulostaa kovin kiehtovalta. Siihen en kuitenkaan ryhtynyt, koska päätin keväällä, etten enää ikinä ruostevärjää. Heitin nimittäin silloin pois ruosteiset romut, joita olin käyttänyt edellisissä kokeiluissa. Innostuin sen sijaan vasarointihommista:

Tämä hieno ja iso (huomaa kuvan nuppineula) lehti siirtyi kankaalle. Eli lehden päälle laitettiin maalarinteippiä (tai kontaktimuovia), jonka päältä hakattiin vasaralla. Ja ihme, noin sievästi se siirtyi lehtivihreä kankaalle.

Ja nämä palleroiset ja hienot kuviot syntyivät, kun painelin kankaaseen marja-aronioita.

Monenlaista muutakin opetettiin, mutta nämä jäivät minun varsinaisiksi kokeiluikseni. Enkä sitten kotonakaan laittanut kankaita pihamonttuihin kompostoitumaan...

Kuten jo aiemmassa postauksessani mainitsin, kokoontumesta tuli taas uutta virtaa niin, että sillähän selättyy koko marraskuu! Ja seuraava kokoontuminen on jo ensi lauantaina!

Kerrottakoon vielä sekin, että pääsin maanantaina määränpäähäni marraskuisessa kirjoittajaoperaatiossani. Kirjoitin reilusti yli 50 000 sanaa! Olen luvannut itselleni omenahyvekahvit.

tiistai 27. marraskuuta 2012

Ompelin karkkeja


Kun lapset olivat pieniä, tein heille (tietenkin) joulukalenterin, josta tuli karkki-, tarra- ja pikkutavarayllätyksiä. Jossain vaiheessa omatekoinen kalenteri vaihtui kaupan suklaakalentereihin.
Nyt päätin, että tähän kotiäiteilyyni kuuluu joulukalenterin teko. Eilisaamuna se inspis sitten pukkasi päälle. Minusta siitä tuli niin hieno, että pakko esitellä se teillekin: 
Ensin ompelin nuo joulupukkitikkarit yläreunasta toisiinsa kiinni vähän limittäin. Sitten ompelin nuo ylhäällä olevat karamellit kiinni leveään lahjanauhaan ja ompelin sen nauhan sitten kiinni tikkaririvistöön. Samalla ompelin taakse tuon ripustuslenkin.

Seuraavaksi ompelin jokaisen tikkarin alareunaan kiinni kaksi karamelliä.
Liimasin jokaiseen "luukkuun" pienet tähtitarrat, joihin kirjoitin numeron. Minulle kävi kuitenkin niin, että tussi (vaikka olikin tenttutussi) ei pysynyt tarrassa. Eli nyt niissä tarroissa on numero vain painaumana. Eli testatkaa te ensin ennen kuin teette.

Poika ei ensin halunnut omatekoista joulukalenteria, mutta kun hän näki tuon, niin johan rupesi kelpaamaan!

Olen minä ennenkin karkkipapereita ommellut, mutta ei niissä aikaisemmin ole ollut karkkeja sisällä. Mutta näkyypä se onnistuvan noinkin. Ommellessa meni rikki vain yhden karamellin paperi, mutta sainpahan sitten minäkin kompiaisen suuhuni.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Parhaat puoleni

Käsityokerhomme syksyn työn nimeksi annettiin Parhaat puoleni. Työn koon piti olla noin A4, mutta ei "missään nimessä" juuri aanelosen mallinen. Minun työni on leveydeltään noin A4 ja korkeudeltaan noin A3.

Työhöni päätyi blogissani tänä vuonna vilahtaneet ihmishahmot. Ne on siis kirjottu vapaalla konekirjonnalla häviävälle vessapaperirullan hylsylle. 
Työn teksteistä osa on kirjoitettu paperille, josta ne on skannattu ja tulostettu kankaalle. Mukana on myös vapaalla ompelukonekirjonnalla kirjoitettua tekstiä sekä kirjainleimasimilla kirjoitettua tekstiä.
Tekstikankaan taustalla on valkoista farkkukangasta. Työn takapuoli on sinistä farkkukangasta, jota pilkistää vähän etupuolellekin.
Ja kehyksenä on kirjoituskoneen nauha, jossa on vähän kirjoitusta siinäkin. (Tuo lanka on tuossa kuvassa joku ihan ylimääräinen asia, jota en huomannut kuvaa ottaessani.)

Ei mikään kovin helppo homma työstää työtä nimeltä Parhaat puoleni. Enkä ihan varmasti kyllä tiedä, että mikä tässä työssä on niitä parhaita puoliani. Sitähän minun ei kuitenkaan tarvitse kertoa kenellekään, vaan kukin voi tulkita työtä ihan omalla tavallaan...

Kylläpä sitä sai taas ihminen virtaa eilen, kun pääsi tekemään käsitöitä (tai katsomaan kun muun tekevät) yhdessä samanhenkisten käsityöystävien kanssa. Siitä mitä sain itse aikaiseksi lisää lähipäivinä.