sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Neulominen loppuu tähän

Uusimmassa Kielikello-lehdessä on murteiden sanakirjan toimittaja Minna Salosen artikkeli Kuro kaks silmä oikke ja kaks nurja - Kutomisesta ja vähän neulomisestakin. Salonen sanoo artikkelissaan, että suomen yleiskielessä voi sanoa kutovansa sukkaa (teksti kuvassa ylhäällä).

Tulin artikkelista niin iloiseksi. Täällä blogissanihan olen kutonut sukkaa sun muutakin jo ennenkin. Silti joka kerta, kun olen niin tehnyt, on korvaani kuulunut äidinkielenopettajan kuiske: "Yleiskielessä ei sukkaa kudota, vaan se neulotaan". Vaikka tuossa artikkelissa annetaan selkeä lupa vain sukan kutomiselle, aion tästä lähtien täällä blogissani kutoa myös lapasia, kaulaliinoja ja kenties jopa paitoja. Itse asiassa aion selvittää, että voinko myös muissa julkaisuissa kutoa muutakin kuin sukkaa ilman äidinkielenopettjan kuisketta korvissani.

Sitten on uuden vuoden lupauksen aika. Ensi vuonna pyrin suhtautumaan armollisemmin omiin ja myös muiden tekemiin virheisiin. Oletettavasti ompelen edelleen vinoon, jätän langanpätkiä päättelemättä, enkä noudata annettuja ohjeita. Hyvää uutta vuotta!

perjantai 28. joulukuuta 2012

Ennen uutta vuotta

Joulu tuli ja meni. Sopimuksia lahjattomasta joulusta tehtiin sinne sun tänne suuntaan, mutta silti tontulla (kuvassa?) oli aattona paketteja jaettavana. Minua lahjottiin useasta suunnasta muun muassa aivan valtavan inspiroivilla käsityö- ja puuhastelutarvikkeilla. Ihan hirveän paljon kiitoksia niistä tätäkin kautta! Kylläpä tontut taas tiesivät, mitä sitä ihminen tarvitsee!

Minäkin sain vielä joulun alla muutaman pukinkonttiin menneen käsityön valmiiksi.
Eli sain ommeltua nuo aikaisemmin esittelemäni pojan piirrosten mukaan tekemäni ompelukset tyynyiksi.
Ja kylmäkätisille valmistui lämmikettä.

Tein myös itselleni muistoksi kuvakirjan, johon laitoin kuvia tänä vapaavuonna tekemistäni käsitöistä ja muista puuhasteluista. Sitä tehdessäni huomasin, että kylläpä se onkin ollut antoisa ja monipuolinen vuosi.

tiistai 18. joulukuuta 2012

Laukku


Olen keräillyt pieniä lasten farkkuvaatteita talteen. Nyt yksi mekkonen jalostui laukuksi.
 
Unohdin tietysti kuvata mekon ennen laukkuvaihetta, mutta tuosta alakuvasta ehkä hahmottaa millainen mekko oli kyseessä.
Eli leikkasin tuon yläosan pois, laitoin vetoketjun yläreunaan, ompelin alareunan kiinni ja laitoin farkkuvyön sangaksi.

Toiseksi viimeinen päivä vuorotteluvapaata meneillään. Petivaatteet ovat ulkona ja lihapata uunissa.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Kiireellisesti

Saan joululahjaksi aivan ihanat kengät. Nehän vaativat tietenkin kaverikseen uuden huivin. Se muotoutui kiireellisesti kympin puikoilla kahdesta erivärisestä kerästä Puro-lankaa. Tarpeellinen määrä räyhäkkyyttä huiviin syntyi, kun pudotin pari silmukkaa ja tein huivin toisesta päästä kolmihapsuisen luirukkeen.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Kissa(n)päivät


Aamulla fiilistäni tunnustellessani huomasin, että haluan ommella. Fiilis syntyi ehkä eilen seinillä olevia lasten piirustuksia järjestellessäni. Inspiraation aiheutti tämä pojan vuosia sitten askartelema kissa:
Kopioin kissan kaavapaperille, leikkasin osat kankaasta ja ompelin osat farkkukankaaseen kiinni. Ja kyllä, muistin käyttää häviävää liimaa, jolla liimasin osat kankaalle ennen ompelua!

 
Kissa on selvästi sukua tuolle alakuvassa oikealla olevalle tekeleelle. Nyt olisi sitten kaksi hyvää alkua vaikka tyynyiksi.

Kissat olivat eilenkin mielessäni pipareita leipoessani. Kissa-aiheista piparkakkumuottia pyöritellessäni ihmettelin, että miten kissat liittyvät jouluun. Mutta sitä minä ihmettelin vielä enemmän, että missä on minun piparkakun mallinen piparkakkumuotti. Ihan vähän aikaa sitten nimittäin leikimme ystävän kanssa kaupassa "mistä piparkakkumuotista luopuisin viimeiseksi" -leikkiä. Minä sanoin luopuvani viimeisenä siitä perinteisestä piparkakun muotoisesta muotista. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että olen luopunut siitä ensimmäisenä. Tai sitten se on päätynyt säilytysjärjestelmässäni osastolle Huovutustarvikkeet.

tiistai 11. joulukuuta 2012

Pienien siivousta

 
 
Tänä aamuna siivosin nukkekodit. Nukkekodin joulukuusi meinasi olla hakusessa, mutta löytyi sitten Siirin olohuoneesta... Siiri tuli peinteisesti parvekkeelleen tutkailemaan meininkiä näin joulun alla.

perjantai 7. joulukuuta 2012

Nappisäilö

 
Omistan melkoisen määrän nappeja, jotka on säilöttynä purkkeihin, pusseihin ja purnukoihin. Työpöytää siivotessa huomasin kaataa yhden nappipussukan sisällön kirpparilta ostamaani kehykseen. Kehys on makuuni väärän värinen (aion maalata sen), eivätkä pussukassa olleet napit ole kauneimpia omistamiani (aion vaihtaa ne kauniimpiin), mutta aika hieno taulu se on kuitenkin. Olisipa kivaa, jos noita kehyksiä olisi useita ja voisin säilöä niihin kaikki nappini. Se vaatisi kuitenkin melkoisesti seinätilaa. Ehkä sitten joskus sinne suureen työtilaani, jossa on omat pöytänsä kaikille hommmilleni ja hirveästi seinätilaakin...

maanantai 3. joulukuuta 2012

PP-piiri koolla

Lauantaina vietettiin käsityökerhon syksyn viimeistä kokoontumista mustavalkoisten pakettien, taiteen ja punaisten pipojen merkeissä. Mustavalkoinen paketti oli ennakkoon sovittu tekijä, punaiset pipot olivat päässä sanattoman sopimuksen mukaisesti.

Käsityökerhomme pikkujouluperineeseen kuuluu tuoda paketti, joka sisältää jotakin erittäin tarpeellista, mutta sellaista joka löytyy omasta kaapista. Pakettiin voi siis pistää itsellä kesken jääneen käsityön, tarpeettomiksi käyneitä käsityötarvikkeita, viime jouluna tulleen paketin sisällön tai mitä nyt mieleen juolahtaa. Paketit jaetaan satunnaisessa järjestyksessä. Yleensä käy niin, että paketti sisältää jotain sellaista, jota paketin saaja juuri tarvitseekin.
 
Tässä saamani paketin sisältö. Eli sieltä löytyi aina tarpeellisia tilkkuja, karkkipapereita, joulukalenterin luukkuja ja paperinarun pätkiä. Omistajaa vaihtoi tänä vuonna myös muun muassa siskon anopin vanha vyö, kansanedustajan paidan hiha, pariton lapanen sekä nuken pää ja kädet.

Taidetta äimistellessä syntyi myös aihe ensi kesän kesätehtävälle. En oikein kykene kuvailemaan sitä, mutta opettaja antaa varmasti aikanaan tarkemmat ohjeet, kunhan saa sanat sille asialle. Luulen kuitenkin, että halutessaan kaikille löytyy värkit työhön mustavalkoisesta paketista.

Ennen kesätehtävää on tietenkin tehtävä joulutehtävä. Sitä varten opettaja jakoi meille paperilaput, joilla on kirjain. Tuo saamamme kirjain tulee kirjailla 12x12 sentin kokoiselle kankaalle lähes kankaanpalan kokoisena 12.1. mennessä. Ja nyt ei kuulemma saa sooloilla, vaan on tehtävä juuri ne kirjaimet, jotka saikin ja juuri annetun kokoiselle kankaalle. Muuten opettaja voi antaa laiskanläksyksi kaikki aakkoset!

Kuten arvata saattaa, päivä hurahti ohi lystikkäästi ja nopeasti. Kotimatkalla puhe kävi jo sen verran hulvattomaksi, että kuljettaja uhkasi ajaa meidät jatkoille Kiinaan tai jotakin sinne päin.

Kiitos kaikille mukanaolleille ja terveisiä niillekin, jotka eivät päässeet paikalle. Erityiskiitos opettajalle sekä päivän parhaasta taidetarjonnasta vastanneelle kukkamerien ja keramiikan taitajalle!