torstai 28. marraskuuta 2013

Valosta varjoon

Tuossa aiemmin esittelemälleni Runotyö II:lle syntyi samantien "sisartyö". Jos joku on valossa, niin silloinhan joku on varjossa:
Työn aineksina oli etupistoharjoitustyö, lankaan Paverpolilla liimatut lehdestä leikatut kirjaimet, kankaalle siirretty valokuva, miljoonalaatikoistani löytynyt käsirengas sekä napit. Valossa-työ syntyi runon inspiroimana, mutta tälle varjossa-työlle täytynee löytää sopiva runo näin jälkikäteen.

Ja niin, noiden töiden koko on noin 12 senttiä kertaa 14 senttiä.

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Koru

Kuluneeseen viikkoon kuului puolenviikon lomanen pääkaupungissa. Lomaseen kuului piipahdus Desgnmuseossa katsomassa From the Coolest Corner -näyttelyä. Yhteispohjoismaisessa näyttelyssä on esillä koruja 61 pohjoismaiselta taiteilijalta. Olihan hienoja koruja. Kuvata siellä ei saanut, joten menkää itse katsomaan!

Liekö korunäyttely innoittanut, kun seuraavana kohteena olleessa askartelutarvikekaupassa oli pakko hypistellä helmilaareja. Kotona pujottelin ostokset nauhaan ja pyöräyttelin nauhan solmuille kaulakoruksi.

maanantai 18. marraskuuta 2013

Runotyö II

Tämä runotyö syntyi Risto Rasan runosta (Syksy. Katulyhdyn valossa hyönteiset käyvät röntgenissä.), Budapestin tunnelmista, saamastani inspiraatiotilkusta (taustan painotyö), häviävälle vessapaperirullan hylsylle vapaalla konekirjonnalla ompelemastani lyhdystä, etupistoista (nyt ei puhuta mistään harsimisesta), Paverpolilla käsittelemistäni lehdestä leikatuista kirjaimista ja rimpsunauhasta.

Lauantaina jatketaan runotöitä. Muut päivän koodisanat ovat valkoinen ja vihreä ompelulanka, tilkut, ompelukehys ja vilene tai vastaava (joulukorttipuuhia). 

--- 
P.S 19.11. Ilmassa on myös toive, että viime kerralla mukana olleet työt otettaisiin nytkin mukaan, kun niin moni oli viimeks pois.

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Onnistunut entraus

Älä osta mitään vaatteita sovittamatta, ei edes kirpputorilta -periaatteeni koki kovan kolauksen. Kirpputorilta lähtiessä katse osui seinällä roikkuvaan, käyttämättömään, hyvälaatuiseen, sopivankokoiseen ja edulliseen puseroon, jossa oli kiva pieni rypytetty helmahörhelökin. Joku sai minut unohtamaan periaatteni, tarttumaan paitaan ja palaamaan kassalle.

Kotona huomasin olevani napapaidan (no ainakin melkein) omistaja. Harmitti niin vietävästi. Sitten kuitenkin muistin, etteihän se mummukaan mitään kaupan vaatetta käyttöön ottanut ennen kuin oli vähän enrannut sitä.

Jatkoin paitaa jo aiemmin käsityötarpeisiin päätyneen poolopaidan pätkällä. En purkanut helmahörheöä irti, vaan leikkasin paidan kahtia noin viisi senttiä hörhelön yläpuolelta ja laitoin jatkokappaleen siihen väliin.

Kuvasta ei kyllä taida saada mitään tolkkua. Sen siitä näkee, että paita kaipaisi silittämistä. Ehkäpä tässä joku päivä. Toimivatko ne edes samana päivänä ompelukone ja silitysrauta?

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Runotyö I

Käsityökerho oli taas eilen niin innoittava ja inspiroiva, että pää on pökkyrällä ihanien töiden ihastelusta ja uusista ideoista. 

Meillä on siis nyt tekeillä runon innoittamia ompeluksia. Kuvan työ syntyi rutistetusta paperista, häviävälle vessapaperihylsylle konekirjotuista lumihiutaleista ja etupistoista.

maanantai 4. marraskuuta 2013

Lumihiutaleita



Tuli tarve saada lumihiutaleita organzasta, mutta mietitytti, miten saan ne leikattua. Taittelin sitten organzalappuset silitysraudan avulla samaan tyyliin kuin taitellaan paperia. Onnistuihan se.

Homman hoidettuani huomasin, etten tarvinnutkaan lumihiutaleita organzasta, vaan jostakin muusta materiaalista. Mutta tulipahan kokeiltua tämäkin.

Lumihiutaleita minä tarvitsin käsityökerhomme seuraavaan työhön. Työssä tulee olla jotain johonkin runoon liittyviä asioita. Ainakin joku sana. Työtä varten saatiin inspiraatiotilkku. Työn koko on noin sopiva. Siinä kai se taisi olla toimeksianto. Ja minä olen nyt ollut tosi reippaana, sillä minulla on yksi runotyö valmiina ja kaksi työn alla!!!



lauantai 2. marraskuuta 2013

Otteita matkapäiväkirjasta

Matkapäiväkirjaa kirjoitin osittain vihkoon ja osittain lippusille ja lappusille, jotka sitten kotona ompelin ompelukoneella vihkoon kiinni.